Miksi ruokapuheessa korostuu ääripäät?
Vietin vappua Tampereella, ja ystäväporukassa keskustelut ajautuivat ruokaan. Puhuttiin muun muassa siitä, miksi somessa korostuu tällä hetkellä niin vahvasti mustavalkoinen ajattelu. Miksi ääripäät nousevat esiin, vaikka meillä on valtavasti tutkittua tietoa siitä, millainen ruokavalio oikeasti tukee terveyttä ja hyvinvointia?
Vastakkainasettelu
Tällä hetkellä keskustelu tuntuu pyörivän jatkuvasti vastakkainasettelujen ympärillä: prosessoitu vs. prosessoimaton, lisäaineet vs. “puhdas ruoka”, intuitiivinen syöminen vs. kurinalaisuus ja ehkä räikeimpänä kasvispainotteinen ruokavalio vs. carnivore.
Kaikki mittarit osoittavat, ettei runsaasti lihaa sisältävä ruokavalio ole hyväksi terveydelle eikä ilmastolle. Silti osa ihmisistä kokee, että pelkillä eläinkunnan tuotteilla eläminen on kiistatta se paras vaihtoehto. Mikä saa ohittamaan tutkitun tiedon ja tarttumaan näihin radikaaleihin ääripääihin?
Yksilökeskeinen kulttuuri
Ajellessani Tampereelta kotiin kuuntelin Liisa Keltikangas-Järvisen Itsekkyyden aika -kirjaa, ja en voinut olla peilaamatta sen teemoja tähän käytyyn ruokakeskusteluun. Muutama nosto, jotka erityisesti tästä näkökulmasta nousivat esiin:
Yksilöllisyys ja näkyvyys. Nykyajassa korostuu äärimmäinen yksilöllisyys. Raflaavat mielipiteet ja poikkeavat valinnat ovat keino tulla näkyväksi. Kun ulospäinsuuntautuneisuus ja oman tien kulkeminen ovat hyveitä, onko äärimmäinen ruokavalio tapa rakentaa identiteettiä?
Mielipiteet ohittavat faktat. Journalismissa ja somessa enemmän tilaa saa se, mitä Pertti on mieltä tutkitusta tiedosta kuin se, mitä se tutkittu tieto oikeasti sanoo. Samaistumme ihmisiin, joita ihailemme, ja haluamme kokeilla samoja asioita. Jos seuraamasi somevaikuttaja vannoo yhden raaka-aineen nimeen, sitä on helppo pitää totuutena.
Yksilön kokemus > tutkimus. Kun julkaistaan tutkimus, jossa kerrotaan esimerkiksi kuitulisän hyödyistä odottaville äideille, keskustelu kääntyy nopeasti siihen yhteen ihmiseen, jolle se psyllium ei sovikaan. Yksilökokemus koetaan niin tärkeäksi, että se ohittaa helposti kokonaiskuvan. Tällaisia yleistyksiä vältellään nykykeskustelussa, ettei loukata sitä yksilöä, joka kokee olevansa poikkeava valtavirtaan nähden.
Juontaako ruokakeskustelun polarisoituminen juuri tästä ajanhengestä: yksilökeskeisyydestä, identiteetin rakentamisesta ja halusta erottua. Vai onko kyse jostain muusta? Ehkä luottamuspulasta?
Ääripääajattelu ei ole ongelma vain siksi, että se yksinkertaistaa monimutkaisia asioita. Se vaikuttaa myös siihen, miten arjen valintoja tehdään. Kun ruokapuhe polarisoituu, moni kokee paineita valita “täydellinen” puoli sen sijaan, että etsisi itselleen toimivaa, joustavaa ja kestävää tapaa syödä. Kun jokin raaka-aine tai ruokaryhmä leimataan automaattisesti hyväksi tai pahaksi, ei nähdä enää kokonaisuutta. Kun ruoka muuttuu identiteetiksi, siitä tulee helposti myös taistelukenttä, jolloin harkinta ja asioiden suhteet jäävät taka-alalle.
Mitä ajatuksia tää sussa herättää? Miksi ääripäät vetävät puoleensa juuri nyt?
